Kultaa ja myrkkyä

Mihail Lermontov (1814-1841) jos kuka sai tai toteutti traagisen runoilijan kohtalon, varhaisen kuoleman. Ja muutenkin kohtasi epäonnea lähes kaikilla elämän alueilla: äidin varhainen kuolema, ero isästä, sitten isän kuolema, kaksi karkotusta, kaksi kaksintaistelua, joista jälkimmäinen kohtalokas. Jo aikalaisilleen Lermontov oli haaste ja arvoitus. Toisinaan hän on syrjäänvetäytyvä, omissa oloissaan viihtyvä haaveilija, toisinaan voimamies, pilailija ja riehakas hauskuuttaja. Kuolemansa jälkeen eräs ystävänsä sanoi hänen olleen kaikkien rakastama; toinen vähemmän ystävä tiesi kertoa Lermontovin olleen kaikkien vihaama ja että kaikki iloitsevat hänen kuolemastaan. Elinaikanaan teosten vastaanotto oli radikaalien taholta positiivista, mutta konservatiiviset kriitikot syyttivät Lermontovia valheellisuudesta, venäläisen elämäntavan vääristelystä ja läntisen kasvatuksen mukanaan tuomasta rappiosta. 1800-luvun loppupuolella Lermontovin kaappasivat omakseen uskonnolliset filosofit.