Viiltävät muistot

Kevät 1918 ei ratkaissut sitä, minkä eri osapuolet uskoivat ratkaisevansa lopullisesti. Sen sijaan se myrkytti ilman. Mitä pitemmälle 1920-1930-luvuilla tultiin, sitä selkeämmin nousi kaiken kuohunnan keskeltä esille yksi asia: viha. Kuinka paljon vihaa olikaan vuoden 1918 seurauksena säilötty ihmisten sydämiin ja kuinka säälimättömiä muotoja sen purkaminen sai aikaan. Äärilaitojen välissä oli maltillisten suuri joukko, jolle oli tärkeää elää yhteistä arkea erilaisten ihmisten kanssa. He panivat luottamuksensa yhdessä tekemiseen, yhdessä vaikuttamiseen. Yksi maltillisista oli räätälimestari Kustaa Vilhelm Wilenius. Hänellä oli kaksi elämää niin kuin oli koko kansakunnalla. Ensimmäisessä elämässä kohtalo vei Wileniusta väkisin kohti vuoden kahdeksantoista syöveriä, painoi syvälle, tempaisi sitten kovakouraisesti pois ja kuljetti Tammisaaren punavankileirille. Toinen elämä oli selviytymistä noiden vuosien kolhuista. Wilenius oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnalta ei pääse pakoon.